Toiminta sähkökatkon aikana

Sähkökatkon aikana viemäriä ei saa käyttää, koska kiinteistöpumppaamot ja siirtopumppaamot eivät toimi. Kiinteistöpumppaamoon ei saa syöttää sähköä erillisestä aggregaatista, koska aggregaatista saatavan sähkön laatu voi poiketa verkkovirran laadusta.

Tulevana talvena on odotettavissa, että sähköstä saattaa tulla Suomessa ajoittaista pulaa. Tällöin sähköverkkoyhtiöt (Rymättylässä Caruna Oy) joutuvat katkaisemaan sähköt alueittain. Katkojen suunniteltu kesto on korkeintaan kaksi tuntia, jonka jälkeen sähkö palautetaan ja sähkö katkaistaan toiselta alueelta. Katkojen todennäköisyys on suurin kovilla pakkasilla ja tyynellä säällä arkipäivisin aamutunteina ja alkuillalla. Sähkön katkaisun tarve tulee niin nopeasti, että Caruna ei välttämättä kykene ilmoittamaan siitä etukäteen kuluttajille. Edellä oleva ohje koskee myös muita sähkökatkoja.

Huolehdithan, että tulovesijohto ja vesimittari sijaitsevat sellaisessa paikassa, etteivät ne jäädy myöskään sähkökatkojen aikana. Mikäli tila edellyttää erillistä lämmitystä, lämmitys tulee säätää siten, ettei tilan johdoille ja laitteille ole jäätymisvaaraa sähkökatkon aikana. Jäsenellä on velvollisuus huolehtia laitteiden sijoittamisesta suojatusti.